MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

maanantai 19. syyskuuta 2011

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti


Anna-Leena Härkösen Onnen tunti (2011, Otava) oli kirja, joten odotin innolla, sillä muistelisin pitäneeni Härkösen teoksista aina Häräntappoaseesta alkaen.

Onnen tunti kertoo sijaisvanhemmuudesta,
äitiydestä ja äidin ja tytärten välisistä suhteista.
Eniten äitiydestä ja siitä, minkälainen äiti on riittävä lapsilleen.

Onnen tunti rakentuu suurimmaksi osaksi dialogin varaan,
johon on koottu kaikki hauskat sutkautukset ja läpät,
jotka hauskuttavat lukijaa.

Yleensä olen nauttinut Härkösen kielestä, kielikuvista ja huumorintajuisesta dialogista.

Mutta,
olen varmaan kasvanut yli ja ohitse Härkösen kirjoista.
En saanut mitään otetta tästä kirjasta,
jossa äiti, olkoonkin riittävän hyvä,
keskittyy puhumaan hauskasti -
tai siis, kirjailija on rakentanut päähenkilön eli perheen äidin
sujuvasanaiseksi naiseksi,
joka ei jää kakkoseksi kuin omalle äidilleen,
jonka kanssa ei osaa puhua mitään eikä mistään.
Päähenkilö,
äiti,
miettii myös aika ajoin, läppiensä välissä,
onko sitten kuitenkaan tarpeeksi hyvä äiti.
Lopputulos on, että on tietenkin, ja jos ei kelpaa sellaisenaan,
niin sitten ei voi mitään.

Sinällään teoksen dialogi oli viihdyttävää, 
ja luin kirjan nopeasti, yhdessä illassa.
Nauroinkin, vaikka välillä pelkään, että nauruni osui vääriin paikkoihin ja että nauroin väärille asioille. 
On kuitenkin hienoa, että alkoholistit ja narkkarit pääsevät samoille saunanlauteille,
siitähän saa lisää läppää kirjan kansien sisään. 

Härkösen kielikuvat eivät iskeneet tällä kertaa ollenkaan. 
Mietin vieläkin, miltä näyttää orava, joka seisoo kuin maalivahti.
Ja mietin myös, että mielikuva sopisi lastenkirjaan
hieman paremmin.  
Lukiessani laskin myös neljä yhdyssanavirhettä, 
joista yksi korjaantui lopussa ja oli aivan oikein kirjoitettu kirjan loppuvaiheilla.

Sen sijaan viimeisten 80 sivun aikana
viimeisimmätkin kielikuvat vaihtuivat
sellaisiin sanohin kuin paska, minkä takia en ollut nyt aivan ihastunut Härkösen kielenkäytön taituruuteen.
Ja vaikka kuinka miettisin lukemaani viihteenä,
niin minulle tuli pettynyt olo.
Härkösen kieli ei ollut enää lopussa hauskaa,
Viihteelläkin on aina,
jos se on hyvää,
sanottavansa,
ja Härköselläkin oli
ihan hyvä sisus kirjassaan.
Jotenkin sen sisällön kääreet olivat vain hukassa,
minkä takia se sisältökään ei päässyt niin hyvin esille.
Vaikka olikin viihdekirja, niin Härkönen olisi voinut kieritellä teemojaan 
enemmän ja monipuolisemmin, 
eikä tyytyä ilmiselviin kliseisiin tapahtumissa.

****

Mun on sanottava, että en ollenkaan pitänyt kirjasta, 
vaikka olen aiemmin Härkösestä ja hänen tyylistään pitänyt. 
Tämä arvio on siis syvästi ja ainoastaan 
oma mielipiteeni kirjasta. 
Toki kyse voi olla siitä, että olen soljahtanut pois viihdekirjallisuuden piiristä ja mua vain yksinkertaisesti kiinnostaa aivan toisenlainen kirjallisuus. 
Yritin toki myös perustella, miksi Onnen tunti nyt ei päässyt kovin korkeaksi lukukokemukseksi. 

Onneksi makuja on monia ja esim. 
Susa 
ja 
ovat pitäneet kirjasta enemmän. 

***

Ps. Aiheena lapset, vanhemmuus ja lastensuojelu ovat sellaisia, 
jotka toisaalta tarvitsevat aina jonkun, joka nostattaa aiheen esille. 
Ja kun nostattaja on niinkin kuuluisa kirjalija kuin Härkönen, 
niin keskustelua varmaan syntyykin. 
Kirjana Härkösen teos ei kuitenkaan loistanut.  



14 kommenttia:

  1. Höh. Olen vältellyt tätä kirjaa, vaikka olen heti ostanut ja lukenut kaikki muut Härköset. Hän on ollut suosikkejani, mutta viimeisten romaanien kohdalla en oikein ole enää muistanut, miksi. Ymmärrän kyllä, että vakavasta aiheesta saa ja pitääkin kirjoittaa viihteellisesti, mutta Härkönen on minusta jumittunut liian samankaltaiseen kerrontaan, kirjat ovat olleet kaikki samalla tavalla ylilyöviä, vähän sellaista mukahauskaa ja mukarohkeaa. Tai sitten minäkin olen kasvanut tällaisesta ulos. Pari varhaisempaa Härköstä ovat minulle kyllä tärkeitä romaaneja ja pakinakokoelmat ovat hyvin hauskoja, Härkönen on tietyllä tavalla oikea pakinaidolini. Muutenkin pidän hänestä jotenkin ja seuraan hänen uraansa vaikken ole enää pitänyt muutamasta kirjasta. Sinänsä jotenkin erikoista fanittaa kirjailijaa enemmän kuin hänen kirjojaan!

    Toivoin ja odotin, että tässä kirjassa olisi ollut uudenlainen tyyli, kun H kirjoitti sitä niin kauan. Mut ei sitten.

    VastaaPoista
  2. Kiinnostavaa lukea erilainen mielipide kirjasta (Susa ja Sanna olivat niin samoilla linjoilla). Täytynee joskus, kun varausjonot lyhenevät, lukea itse ja muodostaa oma mielipide. Mutta jos Onnen tunti edustaa samaa tyylilajia kuin Ei kiitos, niin en halua lukea sitä.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoisen ristiriitaisia tuntemuksia kirja herättää eri ihmisissä. Sinä perustelit kyllä hyvin omat negatiiviset mielipiteesi. Jäin nyt miettimään tuota oravaa ja ehkä mietin sitä lisää, jos jonain päivänä tämän luen niin kuin todennäköistä on.

    VastaaPoista
  4. Minua alkoi kiinnostaman tämä kirja orava-esimerkkien ja näiden ristiriitaisten arvioiden takia. Varsinkin kun et pitänyt siitä yhtään. Mulle tuli sama himo lukea, kun Jennin moittiessa Larjavaaran Ketunmorsianta (jonka luin pikalainana heti ja en myöskään pitänyt siitä.)

    Saan tämän työkaverilta lainaan, joten toivon mukaan ehdin pian lukemaan.

    VastaaPoista
  5. Olen lukenut jonkin verran tästä kirjasta ja päättänyt, etten pidä tätä kovin tärkeänä kirjana itselleni, sillä adoptiovanhemmuus ei ole minun aiheitani.

    Kun kirjoitit, että tämä kertoo ennen kaikkea äitiydestä, kiinnostuin - ehkä sittenkin tämä voisi olla minulle.

    Mutta sitten taas kirjoituksesi loppu vei minut kauas kirjasta. Ehkäpä en sittenkään ala tähän. Loppuvuosi tuntuu muutenkin olevan tupaten täynnä kaikkea mahdollista, mm. hyviä kirjoja.

    Äiti - tytär-suhde ei muutenkaan ole minun heiniäni.

    Härkönen on kyllä kirjoittajana ja kirjailijana kiinnostava ja yksi kotimaisista suosikeistani.

    Kiinnostava arvio - kiitos!

    VastaaPoista
  6. Tästähän velloo jo aika kärkkäitä keskusteluja netin keskustelupalstoissa, siis Onnen tunnista ;)

    Minä olen jotenkin yhä niin Härkös-fani, että vaikka pystyn kyllä allekirjoittamaan itse asiassa useitakin kohtia jotka mainitse sinua kirjassa tavallaan ärsyttäneiksi, niin silti pidin yhä Härkösen tyylistä ja kirjasta kovasti.

    Sinälläänhän aihepiiri kirjassa on sellainen, että Härkönen liikkuu haurailla jäillä kirjoittaessaan arasta asiasta, josta ei ole muuta kokemusta kuin muiden kertomukset. Mutta minusta se jää vielä kantoi ;)

    VastaaPoista
  7. Susa: joo, mä kävin sun kirjoituksen kommenttilaatikon vihjaamana kurkkaamassa sitä erästä keskustelua. Itse en osaa ottaa kantaa siihen, miten Härkönen toimii kirjansa kanssa, tai siitä, miten realistinen hänen kuvauksensa on. Oikeastaan se realistisuus ei mua edes kiinnosta, vaan metsästän aina hyviä kirjoja. Tässä kieli, tarina ja sen kuljettaminen ei oikein mun makuuni onnistunut. Aihe sinällään on tietenkin tärkeä.

    Paula: kirjassa oli kuitenkin aika vähän sitä äitiyden ja ylipäätään minkään pohtimista, kun pitkät dialogit veivät ison tilan kirjasta, eikä niissä keskusteluissa juurikaan puhuttu asiaa, vaan oltiin sillä läppälinjalla.

    Hanna: joo, mäkin sain sairaustuvalle kirjan lainaan. Olihan tämä kuitenkin pakko ahmaista kerralla, koska ajattelin etukäteen, että pidän siitä. Eka ärsyyntyminen kävi mielessä jo sivulla sata, sitten jatkoin, mutta kyllä ne viimeisen 80 sivun aikana ajattelin inhottavia asioita kirjasta...
    Kiinnostavaa lukea, mitä muut ovat mieltä, kyllähän tästä tykättykin on!

    Jaana: tavallaan kyllä ymmärrän sen oravan, koska poden oravakammoa, mutta musta se kielikuva oli aika kömpelö kaunokirjaan....

    Maria: Ei kiitos vielä meni mulle, mutta ehkä siinäkin vähän pohdin, että se oli vähän köykäinen ja ei käsitellyt asioita kunnolla. Tästä tuli ihan keskeneräinen maku, juuri senkin takia, että oikoluku oli vissiin jäänyt kesken. Ja tavallaan tuntui, että ideat ja tarinan kannattelukin loppuivat jossain vaiheessa...

    Jenni: juuri sitä eli "ylilyöviä, vähän sellaista mukahauskaa ja mukarohkeaa" tuli tästä kirjasta mieleen. Mietin myös, että ehkä tästä tyylistä vain on niin kasvanut yli ja ohi. Tiedän, että nuorempaa naisväkeä Härkönen kyllä kiehtoo, esim. lukioikäisillä härköset menevät hyvin. Luulen, että mulla kyse on paljolti siitä, että olen vain liian vanha. Ja tuo on kyllä totta, että kun on ALH:n elämää seurannut niin kauan julkisuudesta, niin toivoisi myös tykkäävän kirjoista! Tosiaan tästäkin pidin alkuun paljon, mutta sitten se vain hyytyi...

    VastaaPoista
  8. Pakko tulla jättämään pikainen kommentti, vaikka väsyttää ja silmiä kirvelee (olen lukenut ihan koko päivän :D)...

    Sain tänään luettua ja äsken kirjoitettua arvioni tästä samaisesta kirjasta, ja minun pitää kyllä sanoa että kallistun tällä kertaa enemmän Susan ja Sannan mielipiteen ja lukukokemuksen suuntaan. :) Pidin tästä ehdottoman paljon enemmän kuin Härkösen edellisestä (Ei kiitos, josta en pitänyt oikeastaan ollenkaan).

    Minäkin huomasin lukiessani liudan painovirheitä (inhoan painovirheitä!), jotkut sanavalinnat tuntuivat vähän töksähteleviltä, ja minustakin lopussa oli juttuja jotka menivät vähän överiksi (kohtaukset joissa olivat Ali, ja myöhemmin Tuulan äiti). Mutta kuitenkin, kaikesta huolimatta, tämä oli minusta hyvä teos. Enkä osannut edes ottaa tätä viihteellisenä, vaan kirjan huumori tuntui minusta pikemminkin mustalta huumorilta.

    Voi että, tämä on minusta kyllä kirjablogien suola, kerma ja sokeri: erilaiset lukukokemukset ja -näkemykset. Olisi kamalaa jos kaikki pitäisivät kaikista, tai aina samoista kirjoista! :D

    VastaaPoista
  9. Sara: nuo olivat juuri niitä kohtia, jotka minäkin huomasin ja mitlä veivät kirjasta ns. maun. Tai ei pelkästään se Alin mölinä ja järjetön saunakohtaus, vaan koko kirjan dialogi, joka oli sellaista teiniläppää iskettynä aikuiseen suuhun. Asia hhukkui siihen ns. hauskaan dialogiin.

    Kyllähän tämä nyt täytti kaikki viihteen kriteerit. Mutta ehkä kotimainen kirjallisuus nähdään mieluummin ns. vakavana.

    Painovirheistä en huomauttanut, mutta yhdyssanat oli ihan järjestään väärin kirjoitettu - vaikkakaan se ei ollut pointtini, pistipä vain silmään.

    Se, että minä en pitänyt tästä, ei poista sitä tosiasiaa, että aika moni vieläkin pitää Härkösestä. Ja mulle se Ei kiitos oli parempi lukukokemus. Ehkä kuitenkin kertoo siitä, että Härkönen liikkuu hyvän ja ei-hyvän välillä, kun osa ei ole kovin innostunut edellisestä teoksesta.

    VastaaPoista
  10. En osaa sanoa kirjasta mitään, kun ole Häräntappoaseen, Sotilaan tarinan ja Karusellimatkan jälkeen lukenut Härköseltä kuin kolumneja. Hän ei jostain syystä ole minun kirjailijani, vaikka periaatteessa pidän suomalaisista ankeistakin aiheista, jotka on paketoitu jonkinasteisen viihteen kuosiin. Mutta erilaisten mielipiteiden lukeminen on aina virkistävää! Ajatustenvaihto blogeissa tuntuu hyvältä ja pidin siitä, miten esim. juuri sinä ja Susa osaatte perustella, miksi kirjasta tykkätte / ette pidä.

    VastaaPoista
  11. Katja, mustakin se on kivaa, että voi sanoa oman mielipiteensä eikä tarvitse leikkiä kaikkitietävää kriitikkoa, joka tuomitsee hyvän ja huonon maun kirjojen suhteen. En esimerkiksi pitänyt ollenkaan Hesarissa julkaistusta arviosta Talo moskeijan vieressä, koska siinä tylytettiin koko kirja ilman kunnon perusteluja. Ja HS pitäisi olla valtakunnan suunnannäyttäjä...

    Mäkään en varmaan enää Härkösen kirjoja lue, elleivät iske aiheellaan.... Luulen, että olen kasvanut näistä vain niin ohi.

    VastaaPoista
  12. Mielenkiintoinen arvostelu, kiitos siitä. Minullakin Härkönen liikkuu hyvän ja ei-hyvän välillä. Odotan uusimman lukemista, mielenkiintoista nähdä mitä mieltä siitä olen. Ei kiitos- oli mielestäni ihan hirveä, enkä halunnut lukea sitä kokonaan.

    Mukavaa syksyä, Katami

    VastaaPoista
  13. Tämä kirja aloitti minussa tarpeen aivan erityisesti tutkailla, mitä kirjablogeissa siitä puhutaan.

    Minulla oli kirja vielä hieman kesken, kun löysin tämän arviosi kirjasta. Se tuntui osuvalta. Minunkin oli vaikea löytää Härkösen kirjasta mitään erityistä ansiota. Sen ehkä keksin, että sijaisperhe-elämästä huomasi ensimmäisenä - kai - Suomessa kirjoittaa.

    Kun olin joskus kauan sitten lukenut Häräntappoaseen, enkä sen jälkeen muuta Härköstä, tämä kirja vaikuttanee siihen, tuleeko Härköstä enää luettua.

    Omat möläytykseni kirjasta saa näkyviin nimeäni klikkaamalla.

    VastaaPoista
  14. Katami, hassua miten Härkönen jakaa mielipiteet, samallakin lukijalla...

    Jaakko: kiitos vinkistä, siis uuteen blogiin.

    Olen itse lukenut Härköstä, ja aika suuresta osasta pitänyt. Nyt tämä vain oli mitä oli: eli ei oikein mitään. Käyn tutustumassa blogiisi =)

    VastaaPoista